Vaikka synnytyksestä onkin nyt kulunut nelisen kuukautta, niin on siltikin totuttamista päivä rytmiin. Miten olisi kaikkein parasta Patrikin kanssa toimia minkäkin vuorokauden aikana?
Me herätään yleensä siinä seitsemän-yhdeksän aikoihin, mutta aika vakituisesti se on kumminkin pysynyt siinä puoli yhdeksän aikaan.
Mies jää tällöin vielä nukkumaan ja me Patrikin kanssa mennään touhuilemaan ja minä keitän meille aamukahvit. Hetken aikaa siinä Patrikin kanssa touhuillaan ja juon kahvit siinä samalla (lattia on tullut aika tutuksi). Siinä ku tosiaan oltu alle pari tuntia niin ruokin hänet uudemman kerran ja vien sen mieheni viereen, jotta hän rupeaisi pikkuhiljaa heräämään ja tässä vaiheessa syön tai teen muuta hommaa, kuten pesen naamani. Vaikka nämä minä voisin tehdä silloinkin kun Patrik on hoitopöydällä, joka on siis lavuaarin vieressä.
Sitten hän useinmiten puolessatoista tunnissa rupeaa kiukuttelemaan väsymystä ja tuolloin tosiaan syötän tai jos hänellä ei ole nälkä tai liian väsynyt niin rupean, joko nojatuolissa tai lähden asioille vaunuillemaan samalla jotta hän saisi nukutuksi ja tämähän vaunuillu on kuin taikaa pojalleni.
Sen jälkeen kun ollaan tultu vaunuilemasta niin hän useinmiten nukkuu jonkun aikaa ja minä joko rentoudun taikka siivoilen tai mitä nyt keksinkään tuolloin hyödyntää aikani.
Kun hän heräillee niin on hänen syöttämisen aika ja vaipanvaihto. Ja taas seurustellaan.
Hänen yöunille meno on siinä seitsemän-yhdeksän aikaan ja yleensä nukutan nojatuolissa, mutta nyt viime illat on mennyt vaunuillessaan ja kuten sanoin nämä on hänelle taikaa. Simahtaa siis alta yksikön. Mutta saa nähdä kuinka kauan tämä homma toimii.
Ja kun Patrik on nukahtanut niin minä joko menen myös nukkumaan tai jään mieheni kanssa katsomaan elokuvaa ja viettämään laatuaikaa.
Mutta on toki päiviä, jolloin ei mene näin mutta suurinosa kumminkin näin toimii.
keskiviikko 28. helmikuuta 2018
tiistai 13. helmikuuta 2018
Synnytyskertomukseni
En valitettavasti saannut ideoita mistä kirjoittaisin seuraavassa postauksessani ,mutta päätin itse sitten kirjoittaa synnytyspäivästäni.
Päivä alkoi normaalisti.
Mies ei ollut kotona vaan muualla käymässä, joten menin tietokoneella facebookkiin.
Siellä sitten äidin kanssa juttelin monta tuntia chatissa ja valittelin hänelle, että selkää särkee ja hän epäili, että rupeaisinko synnyttämään ja minähän vain tokaisin saattaa olla vain normaali kipu päivä.
Mies ei ollut vielä tullut kotiin, että olisi helpottanut minun oloani, joten päätin mennä kuumaan suihkuun ja se auttoi vain hetken.
Päivällä joskus neljän aikaa mies tuli kotiin ja sanoin, että on ollut kipuja, mutta sanoin varmaan on vain perus kipupäivä. Koska olihan mun laskettu aika vasta kahden viikon päästä.
Sitten illemmasta menin vessaa ja pyyhin normaalisti niin paperiin oli tullut vaaleanpunaista, joten siitä hieman säikähdin ja kerroin tottakai miehelleni ja soitin sitten synnärille, että täytyisikö olla huolissaan, kysyivät vain, että onko kipuja niin sanoin ei.
Puhelun jälkeen melkein heti alkoi supistusten tunteet, vaikka tuolloin en ollut täysin varma oliko ne niitä. Soitin uudestaan ja kysyivät kuinka tiheästi tulevat niin sanoin, että aika useasti niin he olisivat tuolloin halunneet tietää monen minuutin välein ja en ollut vielä ottanut aikaa niin sanoivat jos tulee alla 10min. välein niin tervetuloa synnyttämään.
Mies kysyi, että pärjäänkö niin sanoin, että mene vaa kavereiten kanssa istumaan iltaa, että sovittiin, että soittaisin taksin jos en pärjää. Tällöin siis ei oltu ihan tosissaa, että kohta olisi tosi kyseessä.Kun minulla on matala kipukynnys.
En tiedä kuinka kauan olin kotona, mutta sanoisin näin jälkeenpäin, että olisi täytynyt lähteä aiemmin sairaalaan. Sitten ku alkoi supistuksia tulemaan tiuhaan tahtiin niin päätin ottaa puhelimestani sellaisen sovelluksen auki missä oli supistuslaskuri ja huomasin muutamien jälkeen sen käyvän välillä alle 3minuutissa. Huhuhh. Tuossa sitten en pystynyt millää soittaa taksia ja vaikka olisin niin en olisi pystynyt kävelemään kun olin sen verran kivuissa jo niin ilmoitin miehelleni, etten voi mennä taksilla ku on kivut niin suuret jo.
Kohta mies tuli ja oli soittanut ambulansin minulle.
Jonkun ajan päästä tuli ja minun piti nousta sängystäni ja mentävä paareille. Tuo oli uskomaton raskasta, uskokaa tai älkää.
Oltiin sairaalassa niin pääsin suoraan toimintaan ilman mitään puudutuksia. Olin aiemmin kyllä ajatellutkin mennä koko homma mahdollisimman kauan luomuna mutta tosiaan menin luomuna. Ponnistus sitten kesti n. 60min. Kyllä tuntui tuskalliset ajat, mutta kun minulla kerran oli matala kipukynnys niin kuvittelin kivun pahemmalta.
Mutta se tunne kun olit synnyttänyt ja sai vauvan syliin se oli kyllä kuin lottovoitto.
Oma ihana Patrik syntyi 21.10.17 kello 22.22 <3
Päivä alkoi normaalisti.
Mies ei ollut kotona vaan muualla käymässä, joten menin tietokoneella facebookkiin.
Siellä sitten äidin kanssa juttelin monta tuntia chatissa ja valittelin hänelle, että selkää särkee ja hän epäili, että rupeaisinko synnyttämään ja minähän vain tokaisin saattaa olla vain normaali kipu päivä.
Mies ei ollut vielä tullut kotiin, että olisi helpottanut minun oloani, joten päätin mennä kuumaan suihkuun ja se auttoi vain hetken.
Päivällä joskus neljän aikaa mies tuli kotiin ja sanoin, että on ollut kipuja, mutta sanoin varmaan on vain perus kipupäivä. Koska olihan mun laskettu aika vasta kahden viikon päästä.
Sitten illemmasta menin vessaa ja pyyhin normaalisti niin paperiin oli tullut vaaleanpunaista, joten siitä hieman säikähdin ja kerroin tottakai miehelleni ja soitin sitten synnärille, että täytyisikö olla huolissaan, kysyivät vain, että onko kipuja niin sanoin ei.
Puhelun jälkeen melkein heti alkoi supistusten tunteet, vaikka tuolloin en ollut täysin varma oliko ne niitä. Soitin uudestaan ja kysyivät kuinka tiheästi tulevat niin sanoin, että aika useasti niin he olisivat tuolloin halunneet tietää monen minuutin välein ja en ollut vielä ottanut aikaa niin sanoivat jos tulee alla 10min. välein niin tervetuloa synnyttämään.
Mies kysyi, että pärjäänkö niin sanoin, että mene vaa kavereiten kanssa istumaan iltaa, että sovittiin, että soittaisin taksin jos en pärjää. Tällöin siis ei oltu ihan tosissaa, että kohta olisi tosi kyseessä.Kun minulla on matala kipukynnys.
En tiedä kuinka kauan olin kotona, mutta sanoisin näin jälkeenpäin, että olisi täytynyt lähteä aiemmin sairaalaan. Sitten ku alkoi supistuksia tulemaan tiuhaan tahtiin niin päätin ottaa puhelimestani sellaisen sovelluksen auki missä oli supistuslaskuri ja huomasin muutamien jälkeen sen käyvän välillä alle 3minuutissa. Huhuhh. Tuossa sitten en pystynyt millää soittaa taksia ja vaikka olisin niin en olisi pystynyt kävelemään kun olin sen verran kivuissa jo niin ilmoitin miehelleni, etten voi mennä taksilla ku on kivut niin suuret jo.
Kohta mies tuli ja oli soittanut ambulansin minulle.
Jonkun ajan päästä tuli ja minun piti nousta sängystäni ja mentävä paareille. Tuo oli uskomaton raskasta, uskokaa tai älkää.
Oltiin sairaalassa niin pääsin suoraan toimintaan ilman mitään puudutuksia. Olin aiemmin kyllä ajatellutkin mennä koko homma mahdollisimman kauan luomuna mutta tosiaan menin luomuna. Ponnistus sitten kesti n. 60min. Kyllä tuntui tuskalliset ajat, mutta kun minulla kerran oli matala kipukynnys niin kuvittelin kivun pahemmalta.
Mutta se tunne kun olit synnyttänyt ja sai vauvan syliin se oli kyllä kuin lottovoitto.
Oma ihana Patrik syntyi 21.10.17 kello 22.22 <3
keskiviikko 7. helmikuuta 2018
Vilskettä ja hommia
Menoa ja vilskettä ollut tämäkin viikko ja eihän tämäkään ole ku vasta puolessa välin.
Käytiin Patrikin kanssa eilen avoimessa päiväkodilla olemassa vauva voimaa -ryhmässä ja taas tämä vaan katseli ihmeissään ku oli niin paljon vauvoja ympärillä. Jaksoihan hän reippaasti olla se tunnin kunnes iski väsymys niin tämä mamma ja poju piti lähteä. Mutta näihän se menee, vauvojen ehdoilla.
Ja maanantaina sitten kävinkin Patrikin kanssa perheeksi ryhmässä, missä siis kävin kun odotin Patrikia.
Tänään tosin on kotipäivä, että saisin kotia siivottua ja sen sellaista ja huomenna taas on menoa,koska on mammojen kanssa "treffi" lounas. Minne siis otetaan omat ihanat kullat matkaan ja syödessään samalla vaihdetaan kuulumisia.
Sitten viikonloppuna tulee pohjois-pohjanmaalta muutama kaveri käymään, että siinäkin on ohjelmaa ja lauantaina onkin sitten Patrikin toinen uinti kerta, mistä se ainakin viimeksi viihtyi vaikka tätä mammaa hieman jännitti miten kauan viihtyy, mutta viihtyi kokonaisen 30min. eli kokonaisen uinti kerran.
Tämä oli tälläinen pikainen postaus, mutta seuraavassa sitten on enemmän asiaa.
Mitä seuraavan kerran haluat että postailen tänne?
p.s. En tule julkaisemaan Patrikista tänne kuvia, koska emme halua nettiin häntä laittaa.
Käytiin Patrikin kanssa eilen avoimessa päiväkodilla olemassa vauva voimaa -ryhmässä ja taas tämä vaan katseli ihmeissään ku oli niin paljon vauvoja ympärillä. Jaksoihan hän reippaasti olla se tunnin kunnes iski väsymys niin tämä mamma ja poju piti lähteä. Mutta näihän se menee, vauvojen ehdoilla.
Ja maanantaina sitten kävinkin Patrikin kanssa perheeksi ryhmässä, missä siis kävin kun odotin Patrikia.
Tänään tosin on kotipäivä, että saisin kotia siivottua ja sen sellaista ja huomenna taas on menoa,koska on mammojen kanssa "treffi" lounas. Minne siis otetaan omat ihanat kullat matkaan ja syödessään samalla vaihdetaan kuulumisia.
Sitten viikonloppuna tulee pohjois-pohjanmaalta muutama kaveri käymään, että siinäkin on ohjelmaa ja lauantaina onkin sitten Patrikin toinen uinti kerta, mistä se ainakin viimeksi viihtyi vaikka tätä mammaa hieman jännitti miten kauan viihtyy, mutta viihtyi kokonaisen 30min. eli kokonaisen uinti kerran.
Tämä oli tälläinen pikainen postaus, mutta seuraavassa sitten on enemmän asiaa.
Mitä seuraavan kerran haluat että postailen tänne?
p.s. En tule julkaisemaan Patrikista tänne kuvia, koska emme halua nettiin häntä laittaa.
perjantai 4. elokuuta 2017
Elämäni mullistus
Taas on näyttävästen vierähtänyt aika, mutten ole saannut vain inspiraatiota kirjoittamiseen.
Nyt on tosiaankin oman eläminen saannut kohokohdan kun tein raskaustestin maaliskuun aikana ja sieltähän ne tuli. Kaksi viivaa.
Sitten tottakai olin odottanut milloin nään nämä kaksi ihanaa viivaa, se silti iski.
Olinhan nyt varmasti valmis tähän projektiin?
Mutta taas kun miettii elämääni niin, olen aika rauhottunut ja en juo melkein ikinä (pari kertaa vuodessa) ja en nytkään kaipaa sitä alkoholia, lähinnä vain energiajuomaa..
Mutta tosiaan sain sen kaksi viivaa testiin ja eiköhän se ollut aika soittaa neuvolaan kun ensin vain olin mieheni kanssa sisäistänyt tämän asian.
Ja siellä sitten todettiin, että olin jo seitsemällä viikolla, joka oli sinänsä aika shokki, että olin päässyt niinkin pitkälle.
Ja kotonakin järjestys muuttui tulevaisuutta ajatellen. Tämä "toimisto" siirtyi makuuhuoneesta olohuoneeseen, koska mieheni kumminkin opiskelee ja jos minä ja vauva mennään aiemmin nukkumaan tai jotain niin hän saa opiskella sitten rauhassa. Ja tottakai sitten päivällä jos täytyy opiskella ja ei pysty kotona keskittymään niin onhan tässä lähellä yliopisto ja sitten keskustassa kirjasto missä myös voi opiskella kun kotona ei onnistu. Koska en todellakaan halua, että tämä nyt pilaa hänen opiskelua.
Kuntosaliahan harrastin viikkoon 26 asti ja nyt sitten olen kaverin kanssa siirtynyt uimiseen sekä kävelyyn. Täytyy ottaa vähän relax, mutta töitä pystyn vielä tekemään ja aion jatkaa niin kauan kuin pystyn, koska minulla ei ole kuin tämä keikkaluontoinen työ kyseessä. Ja äitiyslomalle jään ens kuun loppupuolella.
On se vaa aika johonkin vierähtänyt. Enään vajaa kolme kuukautta ja meitä on toivon mukaan kolme asustelemassa minun kuuden kanin kanssa.
Kyllä minulla on vieläkin kuusi kania ja en aio vähentää/luopua niistä, koska kyllä minulla aikaa niillekin riittää.
Tosiaan olen myös saannut tietää tämän sukupuolen, mutten paljasta täällä, koska äitini ei halua tietää etukäteen ja hän varmasti lukee tämän, joten hys.
Tosiaan tällä hetkellä olen 27+1 viikolla menossa eli voiton puolella. Vointini on yllättävän hyvä. Mitä nyt välillä selkää särkee jos istun kauan. Mutta siihenkin on lääke nimittäin kävely.
Nyt on tosiaankin oman eläminen saannut kohokohdan kun tein raskaustestin maaliskuun aikana ja sieltähän ne tuli. Kaksi viivaa.
Sitten tottakai olin odottanut milloin nään nämä kaksi ihanaa viivaa, se silti iski.
Olinhan nyt varmasti valmis tähän projektiin?
Mutta taas kun miettii elämääni niin, olen aika rauhottunut ja en juo melkein ikinä (pari kertaa vuodessa) ja en nytkään kaipaa sitä alkoholia, lähinnä vain energiajuomaa..
Mutta tosiaan sain sen kaksi viivaa testiin ja eiköhän se ollut aika soittaa neuvolaan kun ensin vain olin mieheni kanssa sisäistänyt tämän asian.
Ja siellä sitten todettiin, että olin jo seitsemällä viikolla, joka oli sinänsä aika shokki, että olin päässyt niinkin pitkälle.
Ja kotonakin järjestys muuttui tulevaisuutta ajatellen. Tämä "toimisto" siirtyi makuuhuoneesta olohuoneeseen, koska mieheni kumminkin opiskelee ja jos minä ja vauva mennään aiemmin nukkumaan tai jotain niin hän saa opiskella sitten rauhassa. Ja tottakai sitten päivällä jos täytyy opiskella ja ei pysty kotona keskittymään niin onhan tässä lähellä yliopisto ja sitten keskustassa kirjasto missä myös voi opiskella kun kotona ei onnistu. Koska en todellakaan halua, että tämä nyt pilaa hänen opiskelua.
On se vaa aika johonkin vierähtänyt. Enään vajaa kolme kuukautta ja meitä on toivon mukaan kolme asustelemassa minun kuuden kanin kanssa.
Kyllä minulla on vieläkin kuusi kania ja en aio vähentää/luopua niistä, koska kyllä minulla aikaa niillekin riittää.
Tosiaan olen myös saannut tietää tämän sukupuolen, mutten paljasta täällä, koska äitini ei halua tietää etukäteen ja hän varmasti lukee tämän, joten hys.
Tosiaan tällä hetkellä olen 27+1 viikolla menossa eli voiton puolella. Vointini on yllättävän hyvä. Mitä nyt välillä selkää särkee jos istun kauan. Mutta siihenkin on lääke nimittäin kävely.
keskiviikko 8. maaliskuuta 2017
What´s up
Minustakaan tänne puolelle ei ole kuullunut ristinsieluakaan.
Nyt kumminkin jollain lailla iskeytyi kirjoittamisen halu. Jakaa muillekin minun kuulumiset.
Mutta tosiaan en lupaile mitään aktiivista palauttelua.
Mistäköhän sitä aloittaisi kertomaan teille...
Niin tosiaan luin viime postauksesta, että kerroin teille silloin, että minulla on ISSille työhaastattelu ja siinähän sitten kävi niin, että meikä pääsi ISSille töihin ja heipat sanomaan JMgrooville.
Huih, siitäkin on jo kaksi kuukautta kulunut. Olen hyvin tottunut talon tavoille ja mitä tehdään ym.
Itseäni kumminkin enemmän kiehtoo tuo kauppojen ylläpitosiivous kuin se peruspesu.
Hyi mitä touhua tuo peruspesu onkaan.
Nyt viime aikoina tosiaan olen ollut yötöissä eikä onneksi niin rankkaa mitä aluksi oletin. Selvisin siis hyvin ehjissä nahoin.
Tosin tässä työssä on ollut viime viikolla huonoa tuuria ku oli yhden akupan lähinnä ylläpitosiivoilua ja siinä lattiassa oli jokni tahra aloin sitten tottakai hankaamaan mopilla niin ranne oli siinä sitten joten huonossa asennossa niin nyt on ollut viikon ajan enemmän ja vähemmän kipeänä. Mutta sillä onneksi kumminkin pystyy työnskentelemään 110%
Mutta töistä viis.
Vapaa-ajat vietän nykyään kaverin kanssa ja meillähän on paljon harrastuksia kuten liikunta.
Eli viime viikon tiistaina otettiin sitten Acticille vuoden verran jäsenyyttä ainakin näin aluksi ja ollaan molemmat kyllä joka kerta jouduttu lisäämään painoa, mutta tänään kun käytiin salilla niin alkaa pikkuhiljaa hidastumaan vauhtia tuohon painoen nosteluu, että kyllä alkaa treeni tuntumaan. Mutta sitähän kaverin kanssa mennään aina salille tekemään, jotta saataisiin tuntumaan lihaksiimme ja niiden tekemään töitä fyysisesti.
Ja en todellakaan ole unohtanut kanejen kanssa viettämään vapaa-ajallani, mutta kieltämättä sitä on vähentynyt ja tavallaan hävettää myöntää tämä, mutta olen kyllä ruvennut tällä viikolla viettämään heidän kanssaan enemmän aikaa kuin normaalisti. Mutta aina ei vain jaksa.
Elämässä kylläkään ei jaksaisi mitään tehdä jos valittaa tai ajattelee ettei jaksa niin meidän ihmisten pitäisi enemmän ajatella niitä hyviä juttuja eli positiivisia ajatuksia enemmän kehiin.
Missä minunkin täytyisi harjoittaa enemmän. Paljon enemmän. Lopettaa valittelu ja tuoda sen tilalle sitä positiivista puolta kuten jos haluaisi valittaa jostain niin yrittää kääntää sitä positiiviselle ajatuskannalle.
Nyt kumminkin jollain lailla iskeytyi kirjoittamisen halu. Jakaa muillekin minun kuulumiset.
Mutta tosiaan en lupaile mitään aktiivista palauttelua.
Mistäköhän sitä aloittaisi kertomaan teille...
Niin tosiaan luin viime postauksesta, että kerroin teille silloin, että minulla on ISSille työhaastattelu ja siinähän sitten kävi niin, että meikä pääsi ISSille töihin ja heipat sanomaan JMgrooville.
Huih, siitäkin on jo kaksi kuukautta kulunut. Olen hyvin tottunut talon tavoille ja mitä tehdään ym.
Itseäni kumminkin enemmän kiehtoo tuo kauppojen ylläpitosiivous kuin se peruspesu.
Hyi mitä touhua tuo peruspesu onkaan.
Nyt viime aikoina tosiaan olen ollut yötöissä eikä onneksi niin rankkaa mitä aluksi oletin. Selvisin siis hyvin ehjissä nahoin.
Tosin tässä työssä on ollut viime viikolla huonoa tuuria ku oli yhden akupan lähinnä ylläpitosiivoilua ja siinä lattiassa oli jokni tahra aloin sitten tottakai hankaamaan mopilla niin ranne oli siinä sitten joten huonossa asennossa niin nyt on ollut viikon ajan enemmän ja vähemmän kipeänä. Mutta sillä onneksi kumminkin pystyy työnskentelemään 110%
Mutta töistä viis.
Vapaa-ajat vietän nykyään kaverin kanssa ja meillähän on paljon harrastuksia kuten liikunta.
Eli viime viikon tiistaina otettiin sitten Acticille vuoden verran jäsenyyttä ainakin näin aluksi ja ollaan molemmat kyllä joka kerta jouduttu lisäämään painoa, mutta tänään kun käytiin salilla niin alkaa pikkuhiljaa hidastumaan vauhtia tuohon painoen nosteluu, että kyllä alkaa treeni tuntumaan. Mutta sitähän kaverin kanssa mennään aina salille tekemään, jotta saataisiin tuntumaan lihaksiimme ja niiden tekemään töitä fyysisesti.
Ja en todellakaan ole unohtanut kanejen kanssa viettämään vapaa-ajallani, mutta kieltämättä sitä on vähentynyt ja tavallaan hävettää myöntää tämä, mutta olen kyllä ruvennut tällä viikolla viettämään heidän kanssaan enemmän aikaa kuin normaalisti. Mutta aina ei vain jaksa.
Elämässä kylläkään ei jaksaisi mitään tehdä jos valittaa tai ajattelee ettei jaksa niin meidän ihmisten pitäisi enemmän ajatella niitä hyviä juttuja eli positiivisia ajatuksia enemmän kehiin.
Missä minunkin täytyisi harjoittaa enemmän. Paljon enemmän. Lopettaa valittelu ja tuoda sen tilalle sitä positiivista puolta kuten jos haluaisi valittaa jostain niin yrittää kääntää sitä positiiviselle ajatuskannalle.