Mun aivot lähti nyt vittu kävelemään...
Joo olin aloittanut aikoja sitten tekemään huppaira ja sen tarvikkeisiin meni noin kuusikymmentä euroa ja olisin tuolla rahalla ostanut ulkoisen kiintolevyn.
No, ei se mitään kunnes sain vihdoin viimein sen valmiiksi niin ei siitä tullut käyttö kelpoinen. Hyvä ettei tullut itku ku ajatella,että meni niin paljon rahaa ja sitä ei voi käyttää ja muutenkin täys paska siitä tuli.
Tänään kävin salilla ja vedin koko kropan treeni eli selkä, vatsa sekä kädet ja jalat. Huomenna käyn salilla ja vedän varmaankin samanlaisen treenin tosin olen siellä pidempään.
Ja ajattelin jos mä maanantaista alkaen alkaisin käymään salilla neljä kertaa viikossa, koska useimmiten treenit mulla on vain puoli tuntia ja vaikka olisivatkin tunnin niin taidan lisätä neljää kertaa viikossa, jotta tuloksiakin tulisi nopeammin ja rakastan salilla olemista.
Saa vain nähdä onko ens kuussa vara ostaa uutta salikorttia, koska tajusin sen loppuvan seitsemätoista päivänä ja on kultani ja äidin synttärin ja muutenkin pitäisi saada säästöön kaikki mahdolliset rahat ja saada itsellenkin varmaankin omia henkilökohtaisia tuotteita ostaa.
torstai 27. helmikuuta 2014
maanantai 24. helmikuuta 2014
Viikonloppua
Perjantaina tosiaan Ari kuten aina tulee viikonloppuisin luokseni, Ouluun.
Perjantaina käytiin kävelemässä keskustassa ja käytiin samalla anttilassa ja stockmannilla hurjastelemaan hintoja on siellä vain hintavaa. Mutta ei ostettu mitään. Katsottiin sitten illemmalla elokuvaa nimeltä P2 - Pelon vallassa, jonka olin aiemmin kyllä nähnyt, mutta Ari ei ollut.
Lauantaina sitten aamusta lähdettiin kirpputoreilla käymään ja löysin True Bloodin kolmannen tuotantokauden ja sitten käytiin gigantissa niin sieltä löysin kahdella eurolla tietokonepelin. Sitten käytiin katsomassa jyrsijöitä jossain akvaario nimisessä eläinkaupassa ja mun sydämen lyönnistä jäi varmasti yksi väliin, koska näin elävän tarantellan lähelläni ja no lähes ensimmäisen. Hyi kun ällöttää hämähäkit muutenkin.
Sunnuntai sitten oli perus löhöily päivä.
Tänään eli maanantaina kävin töiden jälkeen kuntosalilla ja tein reideille neljäkymmentä toistoa ja sisäreisille myös neljäkymmentä toistoa. Ja loput ajat pyöräilin pyörällä olin kymmenisen minuuttia ja juoksumatolla nopeudella 4.0 ja kaksikymmentä minuuttia.
Tiedän, että aivan liian vähän lihaskuntoilua, mutta keskiviikkona on keskivartalon vuoro ja saa nähdä kuinka paljon sitä on, koska en tunne aivan kaikkia laitteita mitä mikäkin tekee, mutta tulee kyllä aerobistakin liikuntaa siellä.

keskiviikko 19. helmikuuta 2014
Lets get this working out
Viikko on jo puolessa välissä ja päätin tulla nyt kirjoittamaan tännekin jotain.
Maanantaina tosiaan oli tarkoitus käydä kuntosalilla, mutten löytänyt sitä mistään vaikka oli 100% varma kadusta. Kävin sitten tiistaina eli eilen katsomassa uudestaan niin eiköhän se ollut siellä nurkan takana. Törppö mikä törppö.
Vaikutti muuten ihan hyvältä, mutta aivan turhan avara ja tuolla avaralla nyt tarkoitan sitä, ettei siellä ollut ollenkaan seiniä missään kuntolaiteiden väleissä.
Ja en ollut siellä kuin puol tuntia, sillä oikeastaan tutustuin niihin laitteisiin ja löysin kaikki mitä tulen tarvitsemaankin. kädeillä tein ehkä 30 toistoa 4.5 painoisilla sekä 50 toistoa jaloille samoilla painoilla. Sekä loppu aika pyöräilin ja juoksin juoksumatolla.
Nyt keskiviikkona ei tosin ollut jalat kipeänä vaan kädet juuri tuolta kainalon kohdalta, mutta hyvin tuo on vertynyt päivän mittaan kun kannoin jätesäkkejä sekä koria mikä oli täynnä vaatteita.
Huomenna olisi tarkoitus mennä salille ja juuri tuon maanantain takia en mene kuin kaksi kertaa tällä viikolla, mutta ensi viikolla sitten alkaa 3krt/viikko.

tiistai 18. helmikuuta 2014
Mitä käytän päivittäin ?
Käytän päivittäin suuvettä, mutta merkki vaihtuu. Usein miten se on lidlistä ostettua. Merkillä minusta ei ole väliä kunhan se tekee tehtävänsä.
Näitä käytän aamuin illoin. Eivät maksa kuin jotain yli kympin, mutta ei yli yhtätoista euroa. Toimivat perus naaman puhdistusaineet, jos ei ole mitään kamalia finnejä tai mustapäitä jne.
Itsellähän on akne, mutta lievin niistä varmaan. Ja se ei ole enään kovin aktiivinen poskipäihin vaan jäännyt punoitusta, mutta en jaksa enään etsiä tuotteita mitkä auttaisivat siihen. Nämä siis toimivat ihan hyvin perus puhdistukseen.
Rakastan näitä Dove tuotteita. Tämä on tosiaan kuiville ihoille tarkoitettua ja tätä käytän lähinnä jalkapohjiin ja minusta se on auttanut, sillä tämä tuote ei vain kosteuta pinnalta vaan syvältä ihon pintakerroksia.Käytän lähes joka toinen päivä kun olen käynnyt suihkussa.
Yksi mun suosikki hajuvesistä. En käytä normaalisti päivittäin hajuvesiä, mutta tätä olen käyttänyt hyvin ahkerasti ja tämänkin sain kun tilasin cosmopolitan lehtiä niin tilaajalahjaksi. Oli sen arvoista.
Omat hiukseni varsinkin talvella meinaavat kuivua helposti ja tämä on auttanut siihen, tosin käytän tätä aamuin ja illoin, että ei ihme etteivät hiukset ehdi kuivua. Ja tietenkin tuoksukin on plussana.
Itse ruvennut päivittäin käyttämään sillä en jaksa nykyään laittaa meikkivoidetta, joten peitän tällä vaan punoisuutta ja jos jossain esiintyy finnejä niin nekin saa hyvin piiloon ja ei ole niin raskasta.
Huulivoidettakin käytän talvisin useammin, koska no kaikilla meillä on sama syy varmasti, talvella kuivuu kaikki. Tätä tarvitsee ainakin itsellä 1-2 kertaa päivässä lisätä ja auttaa ja tuo huulille sävyä.
Edullinen ja hyvä puuteri. Peittävyys hyvä.
maanantai 17. helmikuuta 2014
14.2 ja viikonloppua
Tein Arille ja isälle ruokaa ystävänpäivänä ja pääruuaksi oli sellaista kun Pest-broilerilasange ja oli tosi juustoista ja hyvää. Miehetkin tykkäisivät siitä joten onnistunut ruoka.
Ja tämä ohje on kuudelle.
1
sipuli
1 rkl
öljyä
450 g
hunajamarinoituja broilerinsuikaleita
9
lasagnelevyä
Juustokastike:
3 rkl
margariinia
0,8 dl
vehnäjauhoja
8 dl
maitoa
200 g
aurinkokuivattu tomaatti-tuorejuustoa
1 prk
(190 g) punaista pestoa
0,5 tl
rouhittua mustapippuria
OHJEET
Kuumenna uuni 200-asteeseen. Kuori ja hienonna sipuli. Paista sipuli ja broilerinsuikaleet öljyssä pannulla. Valmista juustokastike. Sulata voi kattilassa ja kiehauta siinä jauhot. Lisää maito ja sekoita tasaiseksi. Kuumenna sekoittaen, kunnes kastike sakenee. Sulata joukkoon tuorejuusto, lisää pesto ja mustapippuri. Sekoita. Voitele lasagnevuoka. Kaada voideltuun vuokaan juustokastiketta ja aseta päälle 3 lasagnelevyä. Lisää päälle juustokastiketta ja broileritäytettä. Tee samanlaisia kerroksia, kaikkein päällimmäiseksi juustokastiketta. Kypsennä noin 45 minuuttia.
Jälkiruuaksi sitten tein amerikkalaisia muffinseja ja ai että kun ovat herkullisia. Ja näistäkin on ohje, mistä tulee kaksitoista muffinsia.
| 100 g | voita tai margariinia | |
| 2,5 dl | sokeria | |
| 2 kpl | munaa | |
| 1 dl | maitoa | |
| 4 dl | vehnäjauhoja | |
| 1 dl | kaakaojauhetta | |
| 2 tl | vaniliinisokeria | |
| 2 tl | leivinjauhetta | |
| 0,5 tl | suolaa | |
| 100 g | tummaa suklaata |
Valmistusohje:
Sekoita pehmeä rasva, sokeri, munat ja maidot.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vähitellen rasvaseoksen.
Rouhi suklaa ja lisää taikinan joukkoon.
Jaa taikina paperisiin leivontavuokiin ja paista uunissa 200C noin 15-20 min.
Sitten käytiin sunnuntaina Arin kanssa Rossonissa ja molemmat otettiin lihapullapastaa.
Sitten sen jälkeen anttilassa ja kuulin ettei se ollut ikinä pessyt naamaa kuin ehkä vedellä ja kohta täyttää 26. Joten päätettiin ostaa hänelle naaman puhdistusaineet.
Minä valitsin nämä tuotteet, koska muuten varmaan ei olisi tullut mitään.
Ja tämäkin on Arille sen päänahalle kun meinaa olla kuivaa. En tiedä auttaako mutta tulipa ostettua.
Ja tosiaan sunnuntaina oli viimeinen herkkupäivä sillä maanantaista alkaen en saa mässäillä, koska alkaa kuntosalilla ahertaminen.