perjantai 21. marraskuuta 2014

Matkakohde Turkki - Matka part. 1

Aamulla lento lähti Turkkia kohti klo. 10:00
Minua kamalasti jännitti nousta lentokoneeseen eikä hirmuisesti ensimmäiselle ulkomaanmatkalle.
Lentokoneessa se jännitti/pelotti, kun se ajatus kuinka korkealla ollaan ilmassa ja kuinka et pysty kontrolloimaan tapahtumia. istuuduin paikalleni ja olin hermoraunioina ainakin sisältäpäin.
Tunsin kuinka moottorit lähti käyntiin ja lentokone alkoi liikkumaan. Luin lentokoneen olevia lehtiä etten ajattelisi koko tapahtumaan. Sitten se lähti nousemaan. Otti mahasta hieman kuin vuoristorata menisi hitaasti ylöspäin. 
Sitten kun se oli noussut tarpeeksi ylös niin en ollutkaan paniikissa kuin luulin.
Päinvastoin pystyin jopa katsomaan ikkunasta ulos. Ihanan näköistä kuten siskoni oli kertonut.
Kun oltiin lähellä Turkkia niin alkoi näkyä maata ja näin heti ihania vuoria ja muutenkin olihan se hiukan erilaista kuin suomessa.
Lasku oli aivan kauhea, mutten tiedä loppujen lopuksi kumpi oli kauheampi ylös vain alas.
Vatsaan otti kun pikkuhiljaa tiputimme korkeutta.
Kun päästiin pois lentokoneesta niin iski kauhea kuumuus. Tosin kuin suomessa sain palella jatkuvasti. 
Tapasimme matkaoppaamme nimeltä Memeth tai jotenkin noin kirjoitettiin, mutta kutsuttiin Memetiksi. Hän kertoi englanniksi sillä ei se osannut suomea ja jotkut vanhat ihmiset närkästyivät siitä kun ei ollut suomeksi. Mutta esittelyssä sanottiin, että joko on englanniksi tai suomeksi eikä että molempia. Matkaa oli jonkun matkaa ja odotin innoissani pääsyä kuvaamaan vuoria. Ne olivat kauniita.
Kun olimme päässeet hotelliin, joka tosiaan sijaitsi Kemerissä. Oli kyllä todella ihana ulkoapäin ja sisältäkin, mutta kun päästiin huoneeseen niin oli pettymys. Niinkuin mainitsinkin edellisessä postauksessa, että laminaatti lattiat eivät olleet edes kunnolla kiinni toisissaan. Lähdettiin sitten etsimään kullan kanssa ruokapaikkaa, sillä olihan lento kestänyt nelisen tuntia sekä linja-auto matka hotellille. Matkaopas oli kumminkin maininnut kun oli talvi aika niin mikään ruokapaikka ei ole auki ja oli tarjonnut vip pakettia jolla sai syödä hotellissa. Mutta uskallettiin olla ottamatta ja kannatti. Jonkin kävely matkan päässä olikin ruokapaikka, jopa kaksikin, mutta käytiin aina siinä yhdessä. Esimmäisenä otin spagetti bolongse. Iha jees muttei ylittänyt odotuksiani.
Seuraavana päivänä olisi ollut mahdollisuus lähteä katsomaan raunioita, mutta päätettiin olla lähtemättä ja säästettiin kumminkin rahaa. Löysin hotellin takapihalla olevasta rannasta, jonkun ihanan kivikasan, joka on tuossa ylempänä kuvakin siitä.
 Lähdettiin sitteen kävelemään hieman pidemmäksi ja huomattiin edessämme Green Parkin. Ajateltiin käydä siellä, jos nähtäisiin, joitain eläimiä. Matkan varrella oli kumminkin kauppoja, joissa käytiin ja yhdessä oli mies, joka heti tuli minun luokse kyselemään juuri mistä päin on ja sitten kysyi onko kaikki hyvin vastasin myönteisesti ja sitten kun se kysyi vielä kerran niin sanoin myöntyvästi, koska minulla oli kaikki hyvin. Sitten se kysyi oletko väsynyt. olinhan minä niin sanoin, että vähäsen, koska ehkä se näki minusta, että olin.
Ostettiin sitten Arin kanssa omenateetä ja saatiin maistaa Turkkilaista herkkua ja se halusi meidän kanssa valokuvaa. Anteeksi vain kun minusta ja siitä on niin epätarkka, mutta se otti Ari ja hän ei vielä ole oppinut tarkentamaan, mutta kyllä siitä erottuu, että siinä on kaksi ihmistä. Sekä saatiin klementiinit, jotka olivat hyviä. Nam.
Kun päästiin vihdoinkin sinne missä oli eläimiä niin mun sydän särkyi. Näin iso lauman kanejä. Miten ne voikaan olla niin söpöjä kun mentiin Arin kanssa siihen niin ne oli niin uteliaita sekä olivat hieman sillain että ota minusta kuva. otin näistä varmaan yli kolmekymmetä kuvaa, mutta kuten näkee julkaisin vain muutaman niistä.
Mentiin aika ajoissa kumminkin nukkumaan, mutta minkän sille voi jos väsytti. Mutta on turkkilaiset kyllä kovia kauppaamaan. Voi kauhea.

Tästä Turkin matkasta tulee ainakin kaksi kolme postausta, sillä kuvia riittää ja juttua.


torstai 20. marraskuuta 2014

Matkakohde Turkki - Hotellien Arvostelu

 Yelken hotellissa yövyttiin kullan kanssa muutama yön. Eli se hotelli sijaitsi Kemerissä. Hotelli oli todella hieno ulkoapäin takana oli uima-allas ja meri näkymä sekä palmu puita oli muutamia. Kun astuttiin huoneeseen niin kylpyhuoneessa oleva hanan seinämä oli jotenkin kohollaan ja laminaatti lattia eivät olleet yhdessä ja sängyssä tuntuivat ne rauta hommat mitä niissä on yleensä. Mutta yllättävän hyvin siinä sai kumminkin nukuttua. Illalla kun kävi kylvyssä niin ei ollut jotenkin mukava olla kun oli ruostetta ja sen sellaista. Hyi.  Joten en tiedä paljon tästä pitää maksaa kahdesta yöstä, mutta en suosittele kovinkaan lämpimästi tätä hotellia.
  
Toisessa hotellissa oltiin vain yön, jonka nimestä en ole varma, mutta tiasi olla Tripolis. Tämä sijaitsi vuoristossa lähellä kalkkivuorta. Huono puoli oli se, että piti syödä hotellissa, joka siis ei ollut mikään halpa ,koska lähellä ei ollut mitään siis ei yhtikääs mitään kauppoja, joissa olisi syönnyt edullisemmin. Eli jos haluaa päästä edullisesti syömisen kannalta niin kannattaa miettiä jokin muu hotelli. Sängyt olivat hieman mukavemmat kuin ensimmäisessä hotellissa missä yövyttiin. Kylpyammekin oli jopa siistimpi. Eli huonot puolet tässä oli sijainti, koska ruokaa sai vain itse hotellista, joka oli kallis.

Tämä kolmas hotelli oli ihana. Sijaitsi Antalyassa ja hotellin nimi oli Ozkaymak Falez.Tai ainakin tuonne päin. Kylpyamme oli puhdas ja sänkykin oli jo ylellinen. Sijaitsi lähellä keskustaa n. 4km päässä. Ruokapaikkoja tyyliin, joka nurkassa, joten sai edullisemmin syödäkin kuin viime paikassa. Harmitti vain ku yövyttiin vain yksi yö, sillä keskustassa olisi ollut paljon kiertämistä, mutta nilkat sanoivat ei muutaman kilometrin jälkeen. Liikaa kauppoja.
 Neljäs hotellia oli kaikkein ihanin ja siinä yövyttiin kaksi yötä. Sen nimi oli Diamond Elite, joka sijaitse Sidessä. Oli kyllä luksus huone verrattuna ensimmäiseen hotellin huoneeseen. Ruokapaikka ja toreja oli vähän matkan päässä, muttei liian kaukana n. 1km. Huono puoli näissä toreissa on kaikkialla Turkissa oli samanlaisia tuotteita. Ehkä muutamia erilaisia, muttei kauheasti. Loput ostokset kumminkin sain tehtyä. Mini bussikin kulki siitä hotellin ohi, joten pääsi helposti siden keskustaan, mutta pois piti mennä taksilla, joka oli aika paljon. Tätä kumminkin suosittelen, mutten tiedä tosiaankaan näiden hotellien hintoja, koska saatiin asustella näissä ja muita juttuja niin 199e.



torstai 30. lokakuuta 2014

Syksyistä Tunnelmaa



On ollut jonkun aikaa taukoa kun en tiedä minkälaista psotausta ja en ole saannut kuvattua vieläkään mun mydayta. Mutta se on kyllä tulossa, mutten lupaile että milloin.
Sain ostettua tuohon Järjestelmäkameraani uuden objektiivi Tamron AF 70-300mm, jolla otin tuon alimmaisen kuvan. Vielä ennen turkkiin menoa sitten ku tulee aurinkoinen keli niin käydä ulkona kuvailemassa ja laittamassa hyvät asetuksen tuohon. Sinne on enään vaja kaksi viikkoa ja huomenna käyn ottamssa ensimmäisen rokotuspiikin.
Ja tällä viikolla minulla alkoi TE -toimsiton kanssa suunniteltu valmennus jossa juuri käydään näitä perus CV ja juuri valmistaudutaan töihin. Tällä hetkellä siitä ei ole ollut kovinkaan hirveästi apua.
Ensi viikolla on viimeinen viikko siellä ja silloin ollaan tietokoneilla.
Haluaisin tietää mitä asetuksia teidän kameroissa on kun kuvaatte ulkona, itselläni on Nikon D3100.
Teki mieli tänään laittaa kynttilöitä palaamaan ja löysin onneksi tulitikut ja nyt on niin ihanan tunnelmista täällä.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Kylmä

Tuli tehtyä yöllä tälläisen video koosteen kaneistani.
Toivottavasti teidänkin mielestänne tämä on onnistunut.

Kylmät ilmat vain jatkuvat ja minä olen aina jäässä.
Lähes kirjaimellisesti.
Miten selviän kun on kunnon pakkaset?
N. 30 päivää niin ollaan kullan kanssa koneessa kohti turkkia.
Jännittää pelkästään oikeastaan lentokone, sillä minulla sattuu olemaan korkeanpaikan kammo.
Pelkkä ajatuskin meinaa saada minut paniikkiin.
Jos teillä on kokemuksia turkissa olemisesta, kaikki neuvot otetaan vastaan.


keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Sä Pyörit Aina Vain Päässäni


Heido! Päätin tehdä pitkästä aikaan tälläisen kuulumisen postauksen.
Olen edelleen työttömänä, mutta minulle eilen soitettiin, että minut oltiin valittu haastatteluun yli 150 hakijasta ja tuohon haastatteluun valittiin siis 15. Ihme, että pääsin sillä se olisi tarjoilijan homma ja minullahan ei ole oikein kokemusta siitä.
Ja mitä mun rakkailleni kaneille kuuluu niin ne tuhoaa kirjaimellisesti koko talon. Syövät seiniä, mattoa, sohvaa jne. Sitten viime viikolla söivät poikki playstation 3:n johdot joten ne pitää ostaa ja tähän asti ne on hajottanut kolmet kuulokkeet. Neljännet käytössä...
Enään noin kuusi viikkoa kun ollaan kullan kanssa turkissa, Pelottaa vaan se lentomatka, muuten oikeastaan mua ei jännitä vaikka on ensimmäinen ulkomaan matka.
Eilen tuli haettua R-kioskilta passinkin. Järkyttävä kuva.
Käytiin myös eilen isän kanssa katsomassa finnkinossa kauhuleffa nimeltään kuin As Above/So Below.
Oli hyvä, suosittelen niille joita ei häiritse itse kuvattavuus sekä luolastot. En itse hirveästi välitä itse kuvattuvuudesta, mutta näissä elokuvissa se toimii.