torstai 3. heinäkuuta 2014

Cooper & Taylor

Cooper on tosiaan tuo valkoinen ja millä on mustaa silmänympäryksen ja korvissa. Nimi Cooper tulee Alice Cooperin mukaiseseti. Taylor on sitten tuo toinen jolla on niin sanottu leijonaharja ja nimi tulee Taylor Momsenin mukaisesti. Molemmat otettu samasta pentueesta ja kummatkin ehkä tässä kuussa tulee kolmi kuukautiseksi. En siis ole varma iästä, mutta jotain tuonne päin saattavat olla. Ja rotua noissa on ainakin kääpiökania eli kasvavat n. 1,5kg. Viime viikon keskiviikkona käytettiin Cooperia leikkauksessa, ettei tulisi lisää pentuja ja painoa hänellä on 800g. Taylorin painosta ei vielä tietoa.
Kynnetkin leikattiin sunnuntaina ja kummaltakin onnistui todella hyvin vaikka välillä rimpuilikin, mutta se on aivan normaalia, koska eivät ole tottuneet sellaiseen käsittelyyn.

Isomman häkinkin saatiin viime viikolla, koska se vanha häkki oli 80cm vaikka kaneilla pitäisi olla vähintään 100cm. Nyt niillä on 150cm häkin pituus vaikka ovatkin koko päivän vapaana, mutta yöllä ne ovat häkeissään ettei vain pääse johtoja jyrsimään. Suurin osa johdoista on kumminkin ympärilleen laitettu vesiletkua, ettei ainakaan heti pääse johtoihin käsiksi, eikä tosiaan niitä edes kovinkaan kiinnosta nuo vesiletku pätkät. Pitäisi tosin vielä keksiä tietokoneen pöydän väleihin paremmat esteet kuin mitä nyt on tavaroita hieman edessä sekä kirjahyllyn takana on myös lähä näkyviä johtoja, että siihenkin pitäisi keksiä joku juju, etteivät menisivät sinne.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!