torstai 27. helmikuuta 2014

My brains start to walk

Mun aivot lähti nyt vittu kävelemään...
Joo olin aloittanut aikoja sitten tekemään huppaira ja sen tarvikkeisiin meni noin kuusikymmentä euroa ja olisin tuolla rahalla ostanut ulkoisen kiintolevyn.

No, ei se mitään kunnes sain vihdoin viimein sen valmiiksi niin ei siitä tullut käyttö kelpoinen. Hyvä ettei tullut itku ku ajatella,että meni niin paljon rahaa ja sitä ei voi käyttää ja muutenkin täys paska siitä tuli.
Tänään kävin salilla ja vedin koko kropan treeni eli selkä, vatsa sekä kädet ja jalat. Huomenna käyn salilla ja vedän varmaankin samanlaisen treenin tosin olen siellä pidempään.

Ja ajattelin jos mä maanantaista alkaen alkaisin käymään salilla neljä kertaa viikossa, koska useimmiten treenit mulla on vain puoli tuntia ja vaikka olisivatkin tunnin niin taidan lisätä neljää kertaa viikossa, jotta tuloksiakin tulisi nopeammin ja rakastan salilla olemista.

Saa vain nähdä onko ens kuussa vara ostaa uutta salikorttia, koska tajusin sen loppuvan seitsemätoista päivänä ja on kultani ja äidin synttärin ja muutenkin pitäisi saada säästöön kaikki mahdolliset rahat ja saada itsellenkin varmaankin omia henkilökohtaisia tuotteita ostaa.


maanantai 24. helmikuuta 2014

Viikonloppua

Perjantaina tosiaan Ari kuten aina tulee viikonloppuisin luokseni, Ouluun.
Perjantaina käytiin kävelemässä keskustassa ja käytiin samalla anttilassa ja stockmannilla hurjastelemaan hintoja on siellä vain hintavaa. Mutta ei ostettu mitään. Katsottiin sitten illemmalla elokuvaa nimeltä P2 - Pelon vallassa, jonka olin aiemmin kyllä nähnyt, mutta Ari ei ollut.

Lauantaina sitten aamusta lähdettiin kirpputoreilla käymään ja löysin True Bloodin kolmannen tuotantokauden ja sitten käytiin gigantissa niin sieltä löysin kahdella eurolla tietokonepelin. Sitten käytiin katsomassa jyrsijöitä jossain akvaario nimisessä eläinkaupassa ja mun sydämen lyönnistä jäi varmasti yksi väliin, koska näin elävän tarantellan lähelläni ja no lähes ensimmäisen. Hyi kun ällöttää hämähäkit muutenkin.

Sunnuntai sitten oli perus löhöily päivä.

Tänään eli maanantaina kävin töiden jälkeen kuntosalilla ja tein reideille neljäkymmentä toistoa ja sisäreisille myös neljäkymmentä toistoa. Ja loput ajat pyöräilin pyörällä olin kymmenisen minuuttia ja juoksumatolla nopeudella 4.0 ja kaksikymmentä minuuttia.
Tiedän, että aivan liian vähän lihaskuntoilua, mutta keskiviikkona on keskivartalon vuoro ja saa nähdä kuinka paljon sitä on, koska en tunne aivan kaikkia laitteita mitä mikäkin tekee, mutta tulee kyllä aerobistakin liikuntaa siellä.

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Lets get this working out

Viikko on jo puolessa välissä ja päätin tulla nyt kirjoittamaan tännekin jotain.
Maanantaina tosiaan oli tarkoitus käydä kuntosalilla, mutten löytänyt sitä mistään vaikka oli 100% varma kadusta. Kävin sitten tiistaina eli eilen katsomassa uudestaan niin eiköhän se ollut siellä nurkan takana. Törppö mikä törppö.

Vaikutti muuten ihan hyvältä, mutta aivan turhan avara ja tuolla avaralla nyt tarkoitan sitä, ettei siellä ollut ollenkaan seiniä missään kuntolaiteiden väleissä.
Ja en ollut siellä kuin puol tuntia, sillä oikeastaan tutustuin niihin laitteisiin ja löysin kaikki mitä tulen tarvitsemaankin. kädeillä tein ehkä 30 toistoa 4.5 painoisilla sekä 50 toistoa jaloille samoilla painoilla. Sekä loppu aika pyöräilin ja juoksin juoksumatolla.

Nyt keskiviikkona ei tosin ollut jalat kipeänä vaan kädet juuri tuolta kainalon kohdalta, mutta hyvin tuo on vertynyt päivän mittaan kun kannoin jätesäkkejä sekä koria mikä oli täynnä vaatteita.
Huomenna olisi tarkoitus mennä salille ja juuri tuon maanantain takia en mene kuin kaksi kertaa tällä viikolla, mutta ensi viikolla sitten alkaa 3krt/viikko.

tiistai 18. helmikuuta 2014

Mitä käytän päivittäin ?


 Käytän päivittäin suuvettä, mutta merkki vaihtuu. Usein miten se on lidlistä ostettua. Merkillä minusta ei ole väliä kunhan se tekee tehtävänsä.
Näitä käytän aamuin illoin. Eivät maksa kuin jotain yli kympin, mutta ei yli yhtätoista euroa. Toimivat perus naaman puhdistusaineet, jos ei ole mitään kamalia finnejä tai mustapäitä jne.
Itsellähän on akne, mutta lievin niistä varmaan. Ja se ei ole enään kovin aktiivinen poskipäihin vaan jäännyt punoitusta, mutta en jaksa enään etsiä tuotteita mitkä auttaisivat siihen. Nämä siis toimivat ihan hyvin perus puhdistukseen.
 Rakastan näitä Dove tuotteita. Tämä on tosiaan kuiville ihoille tarkoitettua ja tätä käytän lähinnä jalkapohjiin ja minusta se on auttanut, sillä tämä tuote ei vain kosteuta pinnalta vaan syvältä ihon pintakerroksia.
Käytän lähes joka toinen päivä kun olen käynnyt suihkussa.
 Yksi mun suosikki hajuvesistä. En käytä normaalisti päivittäin hajuvesiä, mutta tätä olen käyttänyt hyvin ahkerasti ja tämänkin sain kun tilasin cosmopolitan lehtiä niin tilaajalahjaksi. Oli sen arvoista.
 Omat hiukseni varsinkin talvella meinaavat kuivua helposti ja tämä on auttanut siihen, tosin käytän tätä aamuin ja illoin, että ei ihme etteivät hiukset ehdi kuivua. Ja tietenkin tuoksukin on plussana.
 Itse ruvennut päivittäin käyttämään sillä en jaksa nykyään laittaa meikkivoidetta, joten peitän tällä vaan punoisuutta ja jos jossain esiintyy finnejä niin nekin saa hyvin piiloon ja ei ole niin raskasta.
 Huulivoidettakin käytän talvisin useammin, koska no kaikilla meillä on sama syy varmasti, talvella kuivuu kaikki. Tätä tarvitsee ainakin itsellä 1-2 kertaa päivässä lisätä ja auttaa ja tuo huulille sävyä.
Edullinen ja hyvä puuteri. Peittävyys hyvä.

maanantai 17. helmikuuta 2014

14.2 ja viikonloppua

Tein Arille ja isälle ruokaa ystävänpäivänä ja pääruuaksi oli sellaista kun Pest-broilerilasange ja oli tosi juustoista ja hyvää. Miehetkin tykkäisivät siitä joten onnistunut ruoka.
Ja tämä ohje on kuudelle.
1
sipuli
1 rkl
öljyä
450 g
hunajamarinoituja broilerinsuikaleita
9
lasagnelevyä
Juustokastike:
3 rkl
margariinia
0,8 dl
vehnäjauhoja
8 dl
maitoa
200 g
aurinkokuivattu tomaatti-tuorejuustoa
1 prk
(190 g) punaista pestoa
0,5 tl
rouhittua mustapippuria

OHJEET

Kuumenna uuni 200-asteeseen. Kuori ja hienonna sipuli. Paista sipuli ja broilerinsuikaleet öljyssä pannulla. Valmista juustokastike. Sulata voi kattilassa ja kiehauta siinä jauhot. Lisää maito ja sekoita tasaiseksi. Kuumenna sekoittaen, kunnes kastike sakenee. Sulata joukkoon tuorejuusto, lisää pesto ja mustapippuri. Sekoita. Voitele lasagnevuoka. Kaada voideltuun vuokaan juustokastiketta ja aseta päälle 3 lasagnelevyä. Lisää päälle juustokastiketta ja broileritäytettä. Tee samanlaisia kerroksia, kaikkein päällimmäiseksi juustokastiketta. Kypsennä noin 45 minuuttia.

Jälkiruuaksi sitten tein amerikkalaisia muffinseja ja ai että kun ovat herkullisia. Ja näistäkin on ohje, mistä tulee kaksitoista muffinsia.
100 gvoita tai margariinia
2,5 dlsokeria
2 kplmunaa
1 dlmaitoa
4 dlvehnäjauhoja
1 dlkaakaojauhetta
2 tlvaniliinisokeria
2 tlleivinjauhetta
0,5 tlsuolaa
100 gtummaa suklaata
Valmistusohje: 
Sekoita pehmeä rasva, sokeri, munat ja maidot.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vähitellen rasvaseoksen.
Rouhi suklaa ja lisää taikinan joukkoon. 
Jaa taikina paperisiin leivontavuokiin ja paista uunissa 200C noin 15-20 min.
Sitten käytiin sunnuntaina Arin kanssa Rossonissa ja molemmat otettiin lihapullapastaa.
Sitten sen jälkeen anttilassa ja kuulin ettei se ollut ikinä pessyt naamaa kuin ehkä vedellä ja kohta täyttää 26. Joten päätettiin ostaa hänelle naaman puhdistusaineet.
Minä valitsin nämä tuotteet, koska muuten varmaan ei olisi tullut mitään.
Ja tämäkin on Arille sen päänahalle kun meinaa olla kuivaa. En tiedä auttaako mutta tulipa ostettua.
Ja tosiaan sunnuntaina oli viimeinen herkkupäivä sillä maanantaista alkaen en saa mässäillä, koska alkaa kuntosalilla ahertaminen.

maanantai 10. helmikuuta 2014

Koulukiusaaminen minun kohdalta

Ajattelin teille nyt purkaa minun lähes koko kouluajan koulukiusaamisesta.

Ensimmäisellä luokalla vai olinko jo toisella luokalla. Huomasin koulun pihalla, että yhtä tyttöä haukuttiin robotiksi, en tiedä miksi joten menin puolustamaan. Siitäkään en muista miten, mutta minuakin alettiin kiusaamaan ja haukkumaan robotiksi. Se ei onneksi kestänyt kauan.

Kolmannella tai nelosluokalla yks poika haukkui mua finninaamaksi. Kyll sinä aikana oli minulla paljon,mutta se sattui ja vaikutti mun itsetuntooni.

Seuraavalla vuodella alkoi pisin ja pahin kiusaamiskausi, joka kesti ainakin se neljä viisi vuotta.
Se taisi alkaa tosiaan tuolloin vitosluokalla jollei aiemmin. Aluksi mua vaan tökittii selkään eikä käytetty haukkuma sanoja, kunnes luokkaamme tulee Joni. Se tiesi mun menneisyydestä, että mulla on ollut kielellisiä ongelmia. Ja no se ei ollut kovin pahaa aikaa, kunne salatut elämiin tuli tämä aaron veli eero ja se haukku sitä sönköksi joten jostain kumman syystä Joni keksi alkaa mua haukkumaan sönköksi ja sitä tosiaan jatkoi kasin loppupuolelle kunnes minut kutsuttiin kuraattorille ja kerroin sille kaiken ja sen jälkeen ei oo tullut kiusattua....

Tässä oikeastaan oli koko kiusaamisen kuvio, mutta tiivistettynä.

Nykyään tämän on kyllä vaikuttanut minua niin paljon, etten voi käydä siellä paikkakunnalla missä minua kiusattiin niin ahdistumatta ja siksi ehkä olen silloin kiukkuinen. Sekä mulla on huono itsetunto ja yritän ajatella positiivisesti, muttei onnistu.
Joten toivottavasti teitä ketään ei olla tai tule olemaan koulukiusattuja, koska en suosi kenellekään sitä kohtaloa, koska siitä jää ikuiset arvet.

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Anoreksia/Bulimia

Ajattelin pitää tälläisen erinlaisen postauksen pitkästä aikaan.
Olette varmasti ainakin jotkut lukenut tästä bulimia ja anoreksiasta.
Kerron tässä postauksesta hieman niistä tietoja ja muutamia videoita ja toivottavasti kommentoitte mitä tunteita tämä teksti ja videot herätti teistä.

Joskus anorexia voi tulla hyvin nuorena jopa kahdeksan vuotiaana kuten yllä olevassa videossa.
Katsotaan, että toiset on paljon kiinteämpiä kuin itse. Ja sitten menee peilin eteen ja tutkii omaa vartaloaan. Silloin kyseinen anorexia voi tulla kun tuntee olevansa elefantti tai pahempaa.
Aluksi voidaan, että puolitetaan mitä tulee normaalisti syötyä. Sitten kun sillälailla alkaa putoamaan muutamia kiloja, joten ajatellaan jos minä nyt vähän vähemmän syön niin putoaa paljon nopeammin paino. Tästä kaikki voi saada alun.

Bulimiaa yleensä on anoreksian yhteydessä, mutta voi sitä olla pelkästään. Bulimiassa hotkitaan ruokaa ja käydään oksentamassa. Kummassakin sairaudessa ihmiselle saattaa tulla mielenterveysongelmia.





maanantai 3. helmikuuta 2014