perjantai 5. joulukuuta 2014

Matkakohde Turkki - Matka Part 4

Antalyasta ei ollutkaan kuvia, mutta voin sanoa, jos haluaa shoppailla niin siellä onnistuu 100%.
Mutta juu viimeiset päivät oltiin hotellissa Sidessä. Maanantaina lähdettiin jokiristeilylle, joka maksoi 39e yhdeltä henkilöltä, mutta lähdettiin kun ajateltin jos niitä kilpikonnia näkyisi. Meno matkalla ei kyllä näkynyt minkäälaisin kilpikonnia vain roskia vedessä, joka oli aika järkyttävää.
Pysähdyttiin noin kahdeksi tunniksi välimeren rannalle ja sieltä löysin sitten mammalle ja itselleni haarami housut. Ja huomattiin kamelit ja päästiin niillä ratsastamaan. Valitan, mutta se ei ollut sen kummoisempaa kuin hevosellakaan.
Olihan tuo reissu kallis kun lounas sisältyi ja sekään ei ollut mikään mahti annos. Jäi nälkä.
No, sitten kun oltiin päätepysäkillä niin kun oltiin nousemassa veneestä pois niin näin sitten akvaarioissa muutaman pienen kilpikonnan. Huoh.
Viimeisenä päivänä sitten kävin hotellin parturissa leikkuuttamassa sekä värjäyttämässä hiuksiani. Ei ollut kuin 45e eli pitkille hiuksille värjäys 35e ja leikkuus 10e. Olisin ottanut vaaleamman värin mutta olisi pitänyt värinpoisto olisi ollut yhteensä 70e. En ottanut kun ajattelin, että liikaa. Mutta näin jälkeenpäin kun ajattelin niin eihän se ollut niin kallis. Mutta tehty jo.
Piti mennä aiemmin nukkumaan joskus kahdeksalta, koska herätys oli yhdeltä yöllä ja lähdettiin takaisin Suomeen.
Tylsän näköistä täällä kyllä on...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!